Turvallisuutta 11.2.

Yleinen

Helmikuun 11. päivä on turvallisuuden päivä. Suomessa 112-päivää on vietetty vuodesta 1997 lähtien. Päivä on turvallisuustoimijoiden yhteinen kampanja, jonka tarkoitus on parantaa arjen turvallisuutta.
Hätänumero 112 otettiin Suomessa käyttöön vuonna 1993. Aiemmin meillä oli lukuisia paikallisia hälytyskeskuksia ja hälytysnumeroitakin. Vuonna 1983 alettiin käyttää valtakunnallista numeroa 000, ja perustettiin hätäilmoituskeskukset.
Poliisilla oli oma numero 10022 vuoteen 2011 asti.
Hätäkeskuslaitos on perustettu vuonna 2001. Sen kautta tavoittaa kaikki pelastus-, poliisi-, tai sosiaali- ja terveystoimen viranomaiset. Laitos tekee yhteistyötä myös Rajavartiolaitoksen kanssa. Sen palveluksessa on noin 600 ihmistä. Hätäkeskuksia on kuusi: Keravalla, Turussa, Porissa, Kuopiossa, Vaasassa ja Oulussa.
Hätänumeron lisäksi Hätäkeskuslaitoksen palveluita ovat vaaratiedottaminen, hätätekstiviestipalvelu, 112 Suomi -sovellus sekä automaattisiin palo- ja rikosilmoituksiin liittyvät palvelut. Laitoksen valvontaan on liitetty noin 19 000 palo- tai rikosilmoitinlaitetta.
Koko EU:ssa vietetään helmikuun 11. päivää yhteisenä hätänumeropäivänä.
Virtuaalisesti 2021
Tänä vuonna 112-päivää vietetään virtuaalisesti. Tämän vuoden teema on ”turvallisuus on meidän kaikkien oikeus”. Päivän aikana kiinnetään huomiota tapaturmien ja vahinkojen ehkäisemiseen jo ennalta sekä kodeissa, työpaikoilla kuin vapaa-ajallakin.
Päivän aikana voi seurata hätäkeskuspäivystäjän työpäivää Hätäkeskuksen Instagramissa ja Facebookissa. Facebookissa voi esittää asiantuntijoille kysymyksiä klo 14-15.
Viikon mittaan voi turvallisuuden eteen työtä tekeviä kiittää sosiaalisessa mediassa. Hashtag on #thankyouchain.
Hätäkeskuslaitoksen verkkopalvelu on osoitteessa 112.fi/. 112-päivän aineistoa löytyy tästä linkistä.