Parveke on osa huoneistoa ja sitä voi käyttää ja kalustaa kuten haluaa. Mutta ei sentään ihan. Kuten asunnossakin, myös parvekkeella voi tehdä monenlaisia muutoksia. Rajoituksia on kuitenkin enemmän kuin sisätiloissa.
Taloyhtiöllä on oikeus kieltää työt, jotka voisivat vahingoittaa vedeneristystä tai rakenteita. Muutokset eivät saa myöskään muuttaa rakennuksen julkisivua eivätkä tuottaa esteettistä haittaa. Markiiseja, lautasantenneja, suuria viherkasveja tai muita talon rakenteisiin kiinnitettäviä esineitä ei omatoimisesti saa asentaa, vaan niihin tarvitaan taloyhtiön lupa. Aurinkovarjoa saa käyttää.
Parvekkeen lattian saa maalata tai hankkia mukavuutta tuovia ritilöitä. Laatoitus vaatii vesieristyksen ja taloyhtiön luvan.
Kukilla ja koristeilla saa parvekkeen ilmettä muuttaa. Mutta niitä varten ei saa seinään tai kattoon porata reikiä ilman taloyhtiön lupaa. Kukkalaatikot on kiinnitettävä aina parvekkeen sisäpuolelle. Myös monenlaisia kasveja saa viljellä vapaasti, kunhan pitää huolen siitä, että kasteluvesi johdetaan lattialla asianmukaisesti pois, vaikka alusastiaan. Talveksi viljelyssä käytetyt astiat on syytä siirtää talvisäilytykseen.
Parvekkeella on myös oltava hiljempaa kuin kotona, kun äänet kantautuvat helposti. Kovaääninen parveke-elämä voi tuoda varoituksen tai äärimmäisessä tapauksessa jopa huoneiston hallintaanoton.
Grillaamisessa huolellisuutta
Grillaaminen on aiheuttanut kiistoja ja epäselvyyksiä. Koska parveke on osakkaan hallinnassa, on taloyhtiön keinot vähissä grillaamisen kieltämiseksi. Grillaaminen katsotaan kuuluvaksi normaaliin asumiseen ja normaaliin ruuan laittamiseen. Grillin käytössä on kuitenkin noudatettava huolellisesti turvallisuussääntöjä. Grillin kunto ja riittävä tuuletus ovat grillaajan vastuulla. Huolimattomuus tuo vastuun vahingoista grillaajalle.
Vaikka talon järjestyssäännöt kieltäisivätkin grillaamisen, on valvonta ja siihen puuttuminen vaikeaa. Taloyhtiön järein rangaistuskeino sääntöjen rikkomiseen on huoneiston hallintaanotto. Se vaatii tuomioistuimen päätöksen eikä grillaamisesta aiheutuva vähäiseksi luettava haitta sellainen ole, kunhan paloturvallisuuden määräyksiä ei rikota. Grillistä tuleva haju ei riitä hallintaanotolle, mutta läpi yön kestävät meluisat grillijuhlat saattavan riittääkin.
Pelastusviranomaisilla on mahdollisuus kieltää grillaaminen kokonaan paloturvallisuuden takia. Kieltoa on noudattava ja taloyhtiön on valvottava sen noudattamista.
Kertakäyttö grillit kielletty
Grillilläkin on väliä. Sähkögrilli on turvallisin vaihtoehto, vaikka hiili- ja kaasugrillinkin käyttö on sallittua. Ne vaativat sähköä suurempaa huolellisuutta turvallisuuden osalta. Ja sekin on muistettava, että nestekaasua saa säilyttää kotona korkeintaan 25 kiloa, eikä kellarissa ja ullakolla lainkaan. Kaasupulloa ei saa säilyttää suorassa auringonvalossa.
Sen sijaan kertakäyttögrillin käyttäminen ei ole sallittua.
Lämmittimiä voi käyttää. Jos ne toimivat sähköllä eikä parvekkeella ole pistorasiaa, asennukseen on pyydettävä taloyhtiöltä lupa. Kaasulla toimivien lämmittimien riittävästä tuuletuksesta on huolehdittava niin, ettei nestekaasu pääse vuotamaan parvekkeelta asuntoon. Lämmittimet eivät saa kuumentaa pintoja tai tekstiilejä.
Aurinkoa siveellisesti
Auringon ottaminen niukoissa vaatteissa tai jopa alasti on sallittua, tietyissä rajoissa. Laki ei sinänsä kiellä liikkumista alasti julkisella paikalla, mutta jos se katsotaan julkisesti sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaksi tai paheksuntaa aiheuttavaksi teoksi, kyseessä on yleiseen järjestykseen kohdistuva rikos. Omalla parvekkeella alasti oleilu voi täyttää rikoksen tunnusmerkit, varsinkin jos pihapiirissä on lapsia. Jos pysyy katseilta piilossa, voi omalla parvekkeella olla vaikka alasti.
Osakkaan ja taloyhtiön vastuunjako on parvekkeella selkeä. Osakkaan vastuulla ovat parvekkeen pintojen kunnossapito ja huolellinen hoito, siis esimerkiksi siisteys ja lumen poistaminen. Taloyhtiö vastaa rakenteista, seinistä, vesieristeistä ja kaiteista.