Kiinteistösihteeri Jyri Kakko REIM Oulusta on ehdolla Isännöintiammattilainen 2025 -palkinnon saajaksi. Finaalin kolme ehdokasta valitsi palkintoraati, jonka asiantuntijoina olivat pääsihteeri Raisa Harju Keskuskauppakamarista, liiketoiminnan lehtori Tatu Saarinen LAB-ammattikorkeakoulusta, toiminnanjohtaja Kati Ylivirta Kiinteistöliitto Lapista sekä johtaja Marianne Falck-Hvilstafeldt Isännöintiliitosta. Lopullinen valinta tehdään syyskuun alkupuolelle jatkuvalla yleisöäänestyksellä. Voittajat palkitaan Isännöintipäivillä 17. syyskuuta.
Isännöintiliiton järjestämässä äänestyksessä on kaksi sarjaa: isännöintiammattilaisen lisäksi Isännöitsijä-sarja.
Isännöintiammattilainen finalistit ovat Kakon lisäksi controller Hanna-Kaija Talvinen Retta Management Oy:stä ja huollon kehityspäällikkö Porvoon A-asunnoista.
Kilpailun järjestäjän, Isännöintiliiton, mukaan Jyrki Kakko tunnetaan isännöintialan moniosaajana. Hänellä on sekä taloushallinnon, isännöinnin että sähköalan tutkinnot. Hän tullut alalle noin neljä vuotta sitten, ensin kirjanpitäjäksi ja sitten toimistoisännöitsijäksi. Nykyisin hän toimii kiinteistösihteerinä.
Kakon vastuulle kuuluvat muun muassa asiakaspalvelu, tiedotus sekä uusien työntekijöiden perehdyttäminen. Kiinteistösihteerin tehtäviin kuuluu myös sujuva tiedon kulku huollon, urakoitsijoiden, muiden palveluntarjoajien ja isännöinnin välillä.
Kakon tavoite on, että asiakas saa hoidettua kaikki ongelmansa yhdeltä luukulta. Hänen mielestään asiakaspalvelun tarve on kasvanut, ja sekä osakkaat että asukkaat tarvitsevat yhä enemmän tukea asunto-osakeyhtiöasumiseen.
Äänestä Jyriä tästä: https://e.eventos.fi/events/isannointiliitto/aanesta-suosikkisi-voittoon-2025/home