Taloyhtiölainojen saaminen vaikeutunut

Yleinen

Taloyhtiöiden voi olla vaikea saada lainaa isoihin korjauksiin myös isoissa kaupungeissa. Aiemmin on kerrottu, että vaikeuksia on muuttotappioalueilla, mutta nyt haasteita on ollut ainakin Tampereella, Jyväskylässä ja Oulussa, osittain myös Helsingissä.
Tiedot perustuvat Isännöintiliiton jäsenkyselyyn. Siihen vastasi 174 isännöitsijää maan eri puolilta.
Lähes puolet vastanneista kertoi ainakin jonkinlaisista vaikeuksista lainansaannissa.
Aiemmin taloyhtiöt hakivat lainaa omasta tilipankista. Nyt isoja korjauksia rahoitetaan hakemalla lainaa useilta pankeilta eri puolilta maata.
Isännöintiliiton mukaan uudistuotantoa on ollut niin paljon, että jotkut pankit väistelevät peruskorjauslainoja. Perusteena lainan epäämiseen on käytetty mm. sitä, ettei vakuusarvo riitä.
Korjaushistoria tärkeä
Pankit myös tarkastelevat taloyhtiön korjaushistoriaa aiempaa tarkemmin. Jos korjaukset on laiminlyöty pitkän aikaa, voi lainansaanti vaikeutua.
Jos lainaa ei saa, taloyhtiö voi pilkkoa hankkeen pienempiin osiin ja yrittää näin saada rahoitusta. Toinen vaihtoehto on, että osa korjauksesta rahoitetaan osakkaiden henkilökohtaisilla lainoilla.
Henkilökohtaisen lainan voi saada edullisemmin kuin taloyhtiön lainan. Kaikki osakkaat eivät kuitenkaan välttämättä tällaista lainaa saa.
Isännöintiliitto korostaakin suunnitelmallisten korjausten merkitystä – korjauksia ei voi loputtomasti pitkittää.
Liiton toimitusjohtajan Mia Koro-Kanervan mukaan isännöitsijän neuvottelutaitojen merkitys lainan saamisessa on korostunut. Lisäksi isännöitsijällä täytyy olla useita keinoja, joilla taloyhtiön maksukyvyn voi todistaa ja hankkia riittävä rahoitus.
Antti Rinkinen