Taloyhtiön maaliskuu

VuosikelloYleinen

Maaliskuu alkaa taloyhtiöissä olla yhtiökokouksen aikaa. Kiinteistöliitto suosittelee maaliskuuta Kiinteistöliitto, mutta voi olla parempikin, että yhtiökokoukset jakaantuvat pitemmälle ajalle; näin isännöitsijä voi keskittyä paremmin yksittäiseen kokoukseen.
Kutsu yhtiökokoukseen on toimitettava viimeistään kaksi viikkoa ennen kokousta.
Yhtiökokouksessa valitaan uusi hallitus, ja vanhan toimikausi päättyy. Hyvä tapa on, että vanha hallitus perehdyttää – yhteistyössä isännöitsijän kanssa – uuden hallituksen sekä taloyhtiön asioihin että ylipäätään hallituksen tehtäviin ja vastuisiin.
Yhtiökokous on taloyhtiön tärkein vuosittain tapahtuma. Siihen voivat valmistautua paitsi isännöitsijä ja hallitus, myös osakkaat ja asukkaat. Ohjeita löytyy esimerkiksi Kiinteistöalan Kustannus Oy:n maksullisesta Osakkaan yhtiökokousoppaasta. Lisätietoa löytyy tästä.
Yhtiökokouksen puheenjohtajalle ohjeita löytyy esimerkiksi tästä linkistä.
Taloyhtiön yhtiökokouksessa täytyy käsitellä tilinpäätös, toimintakertomus, tilintarkastuskertomus sekä toiminnantarkastuskertomus. Lisäksi hallituksen tulee antaa kirjallinen kunnossapitotarveselvitys ja kirjallinen selvitys tehdyistä muutos- ja kunnossapitotöistä.
Yhtiökokouksen on vahvistettava tilinpäätös sekä päättää taseen osoittaman voiton tai tappion käyttämisestä. Lisäksi hallitukselle ja isännöitsijälle on myönnettävä vastuuvapaus – tai sitten evätä se. Myös talousarvio ja yhtiövastikkeen määrä tulee vahvistaa, sekä valita hallituksen jäsenet, toiminnantarkastaja ja tilintarkastaja sekä määrä näiden palkkiot.
Jos kokouskutsussa on mainittu muista asioista, nekin täytyy käsitellä yhtiökokouksessa.
Viime vuonna yhtiökokousten aikaa jatkettiin määräaikaisella lailla koronan vuoksi. Tänä vuonna oikeusministeriö ei esitä asunto-osakeyhtiöiden yhtiökokousten lykkäämistä. Ne on useimmiten siis pidettävä kesäkuun loppuun mennessä.
Maaliskuussa on syytä myös huolehtia siitä, että sadevesikaivo toimivat, eivätkä sulasmisvedet pääse jäätymäään. Myös katon lumikuormaa ja jääpuikkoja on syytä tarkkailla, ja hankkia tarvittaessa lumenpudottaja.