Asko Laukkanen palaa isännöitsijäksi

Yleinen

REIM Mikkelin toimitusjohtaja Asko Laukkanen siirtyy takaisin perustyöhön, isännöitsijäksi.

”Tykkään tehdä isännöintiä ja nyt siihen tuli hyvä sauma. Eläkkeeseen on vielä joitain vuosia ja halusin vähän hiljentää toimitusjohtajan kiireistä työtä ja palata siihen työhön, mistä olen aina pitänyt. Aloite tuli minulta”, kertoo Laukkanen.

Hänellä on isännöintikokemusta jo muutama vuosikymmen ja toimitusjohtajan töistäkin kymmenen vuotta. Toimitusjohtajan tehtäviin kuuluu paljon hallintoa ja muita vastuutehtäviä ja itse isännöinti jää väistämättä vähemmälle. Mieli on kuitenkin ollut isännöitsijän mieli.

”Olen tykännyt tästä duunista tosi paljon ja nimenomaan isännöinnistä. Toki homma on ollut sellaista, ettei ystävänpäiväkortteja ole kauheasti tullut – ammatinvalinta kysymys”, Laukkanen naurahtaa.

Kokemuksesta hän sanoo, että saattaa kestää hyvin pitkään ennen kuin oikeasti ymmärtää, että asiakkaiden ongelmat ja valituksen aiheet eivät ole isännöitsijän henkilökohtainen vika.

”Ainakin minulla se kesti yllättävän kauan. Jos katosta vuotaa vettä läpi, ei se todellakaan ole isännöitsijän syy. Isännöitsijä voi sanoa, että en ole sitä vuotopaikkaa käynyt tekemässä, mutta voin kyllä auttaa. Näissä töissä usein Siperia opettaa.”

Laukkasella on aikanaan ollut oma isännöintiyritys ja hän on ollut myös kiinteistönvälitysyhtiössä toimiston esimiehenä. Kokemus on monipuolista.

Tavallista kieltä

”Isännöitsijän työ koostuu hirveän monesta, usein pienestäkin asiasta. Oleellista on, että isännöitsijällä on kokonaiskuva taloyhtiöstä ja että hän saa viestittyä asiat taloyhtiöön ja hallitukselle. Tärkeää on, että pystyy muuttamaan insinööri-kielen MattiPekka-kieleksi. Isännöitsijä pystyy puhumaan vaikka tilinpäätöksestä niin, ettei sitä kukaan ymmärrä, mutta asiat pitää kääntää ymmärrettäviksi”, Laukkanen sanoo.

Hänen mielestään tärkeää on myös muistaa taloyhtiön etu.

”Kerran joku hallituksen jäsen soitti perjantaina iltapäivällä, että porrashuoneessa palaa valo koko ajan. Kysyin, että eikö sen voisi korjata maanantaina, mutta se ei soittajalle kelvannut. Yritin sanoa, että saahan sen korjattua hetikin, mutta kustannukset ovat viikonloppuna paljon suuremmat. No, tämä hallituksen jäsen halusi valot kuntoon heti ja sitten tehtiin hänen toiveensa mukaan, ja maksettiin.”

Tekniikan kehittyminen on helpottanut viestintää. Laukkanen kehuu REIMin Rmappia, isännöitsijän ja taloyhtiön välistä yhteydenpidon välinettä, joka toimii niin tietokoneella kuin älypuhelimellakin.

”Rmappi on tuonut lisää avoimuutta. Hallitus näkee laskut ja voi helposti käydä tarkistamassa, mitä laskuja on maksettu. Se on helpottanut myös isännöitsijän työtä, kun moni turha puhelu on jäänyt pois. Suosittelen vahvasti, että kaikki hallitusten jäsenet kirjautuisivat palveluun.”

Ikävätkin asiat hoidettava

Laukkasen kokemuksen mukaan hyvä isännöitsijä osaa ja myös haluaa tuoda esille ikävätkin asiat. Esimerkiksi maksuhäiriöihin pitää puuttua nopeasti.

”Ei aina voi tehdä pelkästään mukavia asioita. Jonkun täytyy hoitaa myös hankalat. Isännöitsijän työssä on molempia ja ne pitää pystyä hoitamaan asiakkaan eduksi”, Laukkanen pohtii.

Hän jättää toimitusjohtajan tehtävät vuoden 2024 alussa.

”Olen todella tyytyväisellä mielellä. Uskon, että tämä on hyvä ratkaisu. Pääsen vanhemman isännöitsijän rooliin ja antamaan omaa tietotaitoa eteenpäin nuoremmille – se ei ole minulta pois. Tärkeää on, että osaan suhtautua omiin tekemisiini myös kriittisesti. Olen tottunut tekemään asiat tietyllä tavalla, mutta onhan niitä tehokkaampiakin tapoja. Uskon, että kokemuksen myötä osaan kuitenkin katsoa asioita tarpeeksi kaukaa ja erottaa pienet ja isot asiat. Joskus olen opettanut, että isännöitsijän ensimmäinen kysymys pitää olla, että onko oikeasti hätä, onko joku hengenvaarassa, vuotaako vettä, aiheutuuko vahinkoa. Jos ei mitään suurta hätää ole, kannattaa ottaa rauhassa”, Laukkanen kertoo.