Haikala REIM Lappeenrannan toimitusjohtajaksi

Yleinen

Isännöitsijä Anneli Haikala on valittu REIM Lappeenranta Oy:n toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä 1.4.2021.
Haikala on tullut REIM Lappeenrannan palvelukseen vuonna 2009 ja toiminut siitä lähtien isännöitsijänä.
Hän on suorittanut IAT-ammattitutkinnon sekä ITS-tek 1 ja 2 -tutkinnot. Isännöitsijän erikoisammattitutkinto ja johtavan isännöitsijän ammattitutkinto ovat parhaillaan tekeillä.
Ennen isännöitsijän tehtäviä Haikala oli yrittäjä. Hänellä oli Lappeenrannassa kiinteistöhuoltoyritys. Sitä kautta toimitusjohtajan hallinnolliset tehtävät ovat tuttuja. Tuolloin hän suoritti myös yrittäjän erikoisammattitutkinnon.
”Otan toimitusjohtajan tehtävät vastaan suurella innolla. Olen tehnyt 11 vuotta isännöitsijän perustyötä ja uudet haasteet ovat tervetulleet. Toimitusjohtajan tehtävän ohella jatkan myös isännöitsijänä – näin tuntuma perustyöhön säilyy”, Haikala sanoo.