REIM kasvaa Tampereella ja Hämeenlinnassa

Yleinen

REIM Group vahvistuu Tampereella ja Hämeenlinnassa lokakuun alussa.
Tampereella Isännöintikeskus Hohtotalo liittyy osaksi REIM Tampere Oy:tä ja Hämeenlinnassa MHT Yrityspalvelu osaksi REIM Hämeenlinna Oy:tä.
REIM Tampereen asema pirkanmaalaisena isännöintitoimistona vahvistuu muutoksen myötä.
Isännöintikeskus Hohtotalon myötä saamme joukkoomme lisää isännöinnin ammattilaisia ja uusia asiakkaita. Valtakunnallisena toimijana REIM pystyy tarjoamaan uusille asiakkaille suuren isännöintiyrityksen monipuolisen osaamisen ja kehittyneet digitaaliset palvelut”, sanoo REIM Tampereen toimitusjohtaja Jukka Mäkinen.
Mäkisen mukaan yhdistymisen myötä REIM nousee Pirkanmaan neljän suuren isännöintiyrityksen joukkoon noin 3 miljoonan euron liikevaihdollaan.
Yhdistymisen myötä REIM Tampereen toimitusjohtaja vaihtuu. Uutena toimitusjohtajana aloittaa Hohtotalon aiempi toimitusjohtaja Susanna Neva. Aiempi toimitusjohtaja Jukka Mäkinen jatkaa REIM Groupin toimitusjohtajana.
Myös REIM Hämeenlinnan toimitusjohtaja Jarmo Luukkanen on tyytyväinen yrityksen kasvuun. Muutoksen myötä asiakkaiksi tulee varsinkin pieniä taloyhtiöitä myös Hämeenlinnan naapurikunnista.
Sekä Isännöintikeskus Hohtotalon että MHT Yrityspalvelun asiakkaiden palvelut monipuolistuvat. REIM on kehittänyt viime aikoina varsinkin digitaalisia palvelujaan.
REIM Group toimii 14:llä paikkakunnalla. Päätoimiala on isännöinti. Yrityksellä on myös tilitoimisto- ja kiinteistönvälityspalveluja Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa. REIM Groupin liikevaihto on noin 16 miljoonaa euroa. Henkilökuntaa on yli 200 ihmistä.