Taloyhtiön kesäkuu

VuosikelloYleinen

Kesäkuussa taloyhtiöissäkin siirrytään kesäaikaan. Se tarkoittaa usein isännöinnin ja kiinteistöhuollon poikkeavia palveluaikoja ja sijaisuuksia.
Monet taloyhtiöt ovat jo pitäneet yhtiökokouksensa, mutta yhä useammin kokouksia on myös kesäkuussa, ja korona-aikana jotkut ovat lykänneet kokoukset syksymmäksi. Muutoin hallinnon kannalta kesä on usein rauhallista aikaa, eivätkä hallitukset yleensä kokoonnu.
Hallituksen ja isännöitsijän on syytä sopia isännöitsijän lomasta ja tuurauksista.
Kesän poikkeavista palveluajoista on syytä viestiä asukkaille – myös sijaisista.
Hyvä tapa kertoa asukkaille ja osakkaille kesän poikkeuksista on tehdä asukastiedote. Siinä voi kertoa palveluajoista ja sijaisista. Myös hallituksen jäsenten loma-ajan yhteystiedot voi kertoa.
Monessa taloyhtiössä kesän kuukaudet ovat remonttien ja korjausten aikaa. Niiden etenemistä on hallituksen syytä seurata.