Timo Multasen blogikirjoitus: Mitä koronan jälkeen

Yleinen

REIM Groupin hallituksen puheenjohtaja Timo Multanen pohtii Suomen Kiinteistölehden blogikirjoituksessaan koronan jälkeistä aikaa. Hän arvioi, että hyvinvoinnin pyörittämisen turvaamiseksi päättäjät aloittavat taas tulojen metsästyksen – verot nousevat poliittiseen keskusteluun.
Multanen arvelee, että kiinteistöt tulevat olemaan veronkorotuksia suunnittelevien lempilistoilla. Ensimmäinen syy on, ettei kiinteistöjä voi siirtää Suomesta pois. Toisena syynä pidetään sitä, että Suomen kiinteistöverotus on eurooppalaisittain kohtuullisella tasolla.
”Silloin vain yleensä tarkoituksellisesti unohdetaan, että kiinteistöjä jo nykyisellään piiloverotetaan (lämmitys, vesi, sähkö) merkittävästi julkishallinnon monopolien kautta. Samalla unohdetaan, että kokonaisverotuksemme on jo eurooppalaisittain ”tapissa”. Tämä kokonaisverorasite ja -aste kertoo paljon”, Multanen kirjoittaa.
Blogikirjoitus löytyy tästä linkistä.