Taloyhtiön elokuu

Vuosikello

Elokuussa taloyhtiön hallituksen on hyvä jo joko pitää kokous tai ainakin valmistella syksyn kokouksia.
Jos tilikautena on kalenterivuosi, elokuussa alkaa ensimmäisen vuosipuoliskon talousarvion toteutuminen olla selvillä. Samalla kannattaa käydä läpi, miten alkuvuosi on muutenkin sujunut. Jotkut taloyhtiöt saattavat tehdä välitilinpäätöksen – siitä selviää, kuinka hyvin taloutta on ennustettu, ja ovatko muutokset tarpeen.
Jos yhtiö tekee välitilinpäätöksen, asukastiedotteessa kerrotaan sen tiedot. Samalla voi kysyä asukkaiden ja osakkaiden mielipiteitä seuraavan vuoden korjauksista.
Elokuu on hyvä aika alkaa selvitellä ja suunnitella seuraavan vuoden korjaushankkeita.
Pihan nurmikoista ja istutuksista huolehtiminen kuuluu myös loppukesän töihin.
Elokuussa illat alkavat pimentyä: ulko- ja käytävävalaistus on syytä tarkistaa. Samalla kannattaa pohtia, onko valoja riittävästi, vai tarvitaanko niitä lisää.