Isännöintiliitto haluaa tupakoinnille täyskiellon

Yleinen

Isännöintiliiton mielestä taloyhtiöissä pitäisi tupakointi kieltää kokonaan.
Liiton mukaan kenenkään ei pidä joutua kärsimään tupakansavusta.
Tiedotteen mukaan toisesta asunnosta tai pihalta kulkeutuvan tupakansavun terveyshaitat ovat tupakoinnin suurin ongelma.
”Lisäksi tupakointi saattaa tehdä hallaa paitsi tupakoitsijan, myös muiden omaisuudelle”, liitto huomauttaa.
”Kun asuntoa ollaan myymässä tai vuokraamassa, asunnossa havaittu tupakanhaju ei ainakaan lisää asunnon haluttavuutta. Omistaja voi joutua tekemään isonkin remontin hajun poistamiseksi. Näin tupakointi saattaa vaikuttaa myös naapuriasuntojen arvoon”, toteaa liiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva tiedotteessa.
Hänen mukaansa jokaisella on oikeus elää savuttomassa kodissa – eivätkä kenenkään perusoikeudet saa vahingoittaa toisten perusoikeuksia.
”Lisäksi on otettava huomioon, että taloyhtiössä osakas ei omista asunnon seiniä, lattioita ja kattoa, vaan oikeuden hallita huoneistoa ostamiensa osakkeiden perusteella”, Koro-Kanerva huomauttaa.
Tupakkalakia ollaan parhaillaan muuttamassa niin, että taloyhtiö voi hakea tupakointikieltoa hallitsemilleen piha-alueille enemmistöpäätöksellä.
Isännöintiliiton mielestä muutosehdotus ei ratkaise keskeisiä ongelmia.
Nykyisin tarvitaan kaikkien osakkaiden hyväksyntä, jos tupakointikielto halutaan huoneistoihin ja parvekkeille. Liiton mielestä enemmistöpäätöksen pitäisi riittää. Lisäksi tupakointikiellon valvomiseen ei ole tehokkaita keinoja.
”Osakkaiden enemmistö tarvitsee järkevämpiä ja helpompia keinoja puuttua häiritsevän tupruttelijan toimintaan. Jokaisella osakkaalla on oikeus säilyttää asuntonsa arvo ja huoneilma vapaana haitallisesta savusta”, Koro-Kanerva toteaa.