Lamppujen energiamerkinnät muuttuvat – parempaa valoa

Yleinen

Lamppujen energiamerkinnät uudistuvat syyskuun 2021 alusta lähtien. Merkintöjen muuttamiseen on aikaa 1,5 vuotta – sinä aikana lampuissa voi olla sekä vanhoja että uusia energiamerkkejä.
Uuden merkin asteikko on A:sta G:hen. Aiemmin tehokkuus ilmoitettiin asteikkoa A++:sta E:hen.
Siirtymäaikana kuluttajia voivat merkinnät hämmentää. Uuden merkinnän tuote saattaa vaikuttaa tehottomammalta kuin vanhan merkinnän mukaan, vaikka tuotteiden energiatehokkuus olisi sama. Merkinnät eivät ole vertailukelpoisia.
Uudistuksessa merkinnät A+, A++ ja A+++ poistuvat.
Muutos liittyy kodinkoneiden ja laitteiden energiamerkintöjen yhtenäistämiseen. Kaikkiin laitteisiin tulee asteikko A-G. Ensimmäisiin laitteisiin uudet merkinnät tulivat keväällä 2021. Syyskuun alusta lähtien muutos koskee lamppuja.
Energiamerkinnän tavoite on helpottaa kuluttajia vertaamaan laitteiden energiankulutusta. Yrityksiä kannustetaan tuotteiden kehittämiseen ja energiatehokkaiden laitteiden suunnitteluun.
Uudessa luokittelussa A-luokan tuotteita ei toistaiseksi ole tarjolla. Se on varattu tulevaisuuden erergiatehokkaammille tuotteille.
Syyskuun alussa 2021 otetaan EU:ssa käyttöön myös tiukemmat LED-lamppujen ekosuunnitteluvaatimukset. Lamppujen laatua ja käyttöikää mitataan uuden kansainvälisen testausmenetelmän mukaan. Myös välkkymisen ja kiertotalouden vaatimukset uudistuvat. Käytännössä se tarkoittaa aiempaa parempia lamppuja.
Lisätietoja ja neuvoja lampuista löytyy lampputieto.fi -sivustolta. Energiamerkkinnöistä on tietoa osoitteessa energiamerkintä.fi.