Jätteen keräystä 70 km/h

Yleinen

Ei enää rumia jätekatoksia. Ei roska-autojen liikkumista pihalla.
Helsingin uudella asuinalueella Kalasatamassa kierrätys ja jätteen keräys ovat uutta ja uudenlaista.
Jätteistä huolehtii putkikeräysjärjestelmä. Keräyspisteet ovat pihalla tai jopa rappukäytävässä. Asukkaat lajittelevat jätteet kotonaan tavalliseen tapaan ja vievät ne keräyspisteeseen. Ne taas tyhjentävät itse itsensä, ja jäte siirtyy maanalaisia putkia pitkin 70 kilometrin tuntinopeudella jätekontteihin. Täydet jätekontit haetaan keräysasemilta ja kuljetetaan jatkokäsittelyyn.
Jätteitä varten on viisi erilaista luukkua: biojätteetteelle, paperille, kartongille, sekajätteelle ja muovipakkaukselle jokaiselle omansa. Kotona jätteet lajitellaan kuten perinteisemmissäkin jätejärjestelmissä.
Järjestelmä koostuu keräyspisteistä, siirtoputkistosta ja keräysasemasta. Keräyspisteet voivat olla sisällä tai ulkona. Pihalla ne voidaan maisemoida lähes huomaamattomiksi tai rakentaa näkyviksi elementeiksi.
Aivan kaikkea ei putkeen voi tietenkään laittaa. Isot jätteet viedään lajitteluhuoneeseen, samoin metalli. Käyttökelpoiset tavarat kuuluvat luonnollisesti kierrätyskeskukseen. Vaarallisia jätteitä sekä sähkö- ja elektroniikkaromua keräävät myös keräysautot.
Imu-järjestelmästä vastaa Kalasataman jätteen putkikeräys Oy. Alun perin ruotsalainen Envac-jätteenkeruujärjestelmä on käytössä yli 30:ssa maassa. Suomessa ensimmäisenä järjestelmä tuli Espoon Suurpellon alueelle. Järjestelmiä on ollut joitain vuosia käytössä Helsingin lisäksi myös ainakin Tampereella ja Vantaalla.