Korona muistettava yhtiökokouksissa

Yhtiökokouksen kutsu
Yleinen
Yhtiökokouksen kutsu
Jotkut taloyhtiöt ovat koronan takia lykänneet yhtiökokouksen syksyyn.
Jotkut taloyhtiöt järjestävät yhtiökokouksen vasta syyskuussa – väliaikainen laki antaa siihen mahdollisuuden. Isännöintiliiton selvityksen mukaan jopa neljäsosa yhtiökokouksista siirrettiin syksyyn.
Jos kokous on vasta nyt, on koronan aiheuttamat varotoimet muistettava.
Kiinteistöliiton elokuisen kyselyn mukaan yhtiökokous oli pitämättä lähes joka kolmannessa taloyhtiössä. Isännöintiliiton arvion mukaan yhtiökokous on siirretty syksyyn noin 10 000 taloyhtiössä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n ohjeita on syytä noudattaa.
Niiden mukaan lähikontakteja on syytä välttää, ja pitää 1-2 metrin etäisyys muihin. Turvaväli on muistettava varsinkin tilanteissa, joissa voi syntyä jonoja.
Kätellä ei pidä.
Tärkeää on muistaa, ettei tartuntavaara ole ohi.
Varotoimet vaikuttavat myös kokouspaikan valintaan. Parin metrin turvaväli on pystyttävä järjestämään.
Kokouskutsussa on aiheellista muistuttaa, ettei sairaana pidä tulla kokoukseen.
Virus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana esimerkiksi yskimisen ja aivastelun kautta. Se voi tarttua myös kosketuksesta vaikka niin, että sairastunut on yskinyt käteensä ja koskenut toiseen ihmiseen.
Kokouksessa on syytä varata mahdollisuus käsien pesuun ja desinfioimiseen.
Kasvomaskin käyttöä THL suosittelee lähinnä joukkoliikenteeseen. THL:n mukaan käyttö toisten ihmisten suojaamiseksi on tarpeen alueilla, joilla on esiintynyt koronatartuntoja kahden viime viikon aikana. Suositus vaihtelee eri puolilla maata, joten oman paikkakunnan suositukset on syytä tarkistaa alueellisilta viranomaisilta.
THL muistuttaa myös, että erityisiä riskiryhmiä ovat yli 70-vuotiaat ja ihmiset, joilla on pitkäaikaissairauksia.
THL:n ajankohtaista tietoa koronaviruksesta löytyy tästä linkistä.
Etäkokous on korona-aikana turvalisin tapa järjestää yhtiökokous. REIMin isännöitsijältä saa tietoa ja apua.